Toripäivän sadonkorjuu
2.11.2023 / 12:32
Maanantaina 30. lokakuuta järjestetyssä Suuressa Toripäivässä pohdittiin Helsingin torien tulevaisuutta. Kun Helsingin kaikki seitsemän kaupallista toria ovat tulevina vuosina uudistumassa tai vähintäänkin kunnostettavana, ilmassa on paljon avoimia kysymyksiä ja mahdollisuuksia.
Toripäivän ohjelmassa kuultiin Kaupunkitilojen ja Helsingin kaupungin tilannekatsaus kaupungin torien kehittämiseen, kutsupuheenvuoroja eri näkökulmista, paneelikeskustelu sekä tarkasteltiin torikyselyn tuloksia.
Tavoitteena oli saada torien kehittämiseen monipuolisesti näkökulmia ja ideoita, joista ensimmäisiä voidaan lähteä rohkeasti kokeilemaan käytännössä jo ensi kesänä.
Torikysely keräsi runsaasti toiveita ja ideoita
Osallistujilla oli tilaisuus jakaa näkemyksensä ennakkoon jaetussa Torikyselyssä. Kyselyn tuloksissa esille nousi toiveita vuodenaikojen mukaisista teematapahtumista sekä viljelijöiden markkinoista. Lisäksi toreille ideoitiin mm. osallistavaa taidetta, pakkastansseja, iglukahvila, valotaidetta, sauna, puita sekä matalan kynnyksen mahdollisuuksia järjestöille, yhdistyksille ja paikallisille olla ja tehdä toreilla. Ikisuosikkeja ”lisää penkkejä” ja ”suihkulähdettä” toivoi jälleen moni vastaaja. Toivottavasti ainakin nämä siis saadaan jossain muodossa!
Kooste ennakkokyselyn tuloksista julkaistaan pian. Voit seurata torien kuulumisia Kaupunkitilojen verkkosivuilta.
Kiitos kaikille osallistujille ja kutsupuheenvuoroille!
Tutustu Toripäivän esitysmateriaaleihin alta löytyvästä linkistä.
Suuri Toripäivä järjestettiin maanantaina 30.10. klo 14-17, Sofia Helsingin Sonckin salissa. Linkki tapahtuman tallenteeseen julkaistaan pian.