Hakaniemen torilla juhlitaan pian sienisesonkia ja sober-kulttuuria

15.8.2024 / 12:00

Uudet toritapahtumat tuovat Hakaniemeen kokeilullista ruokakulttuuria ja tuoreita tekijöitä syksyllä 2024. Torilla järjestetään syksyllä sienifestarit sekä Sobar ja ystävät -tapahtuma.

Torit ovat perinteisesti paikkoja, joissa ihmiset kohtaavat paikallisia makuja, mutta yhtä hyvin vierailu torilla voisi toimia retkenä uusien ruokatrendien äärelle. Siihen tähtäävät nyt syksyllä järjestettävät tapahtumat.

Kokeiluluontoisissa toritapahtumissa pienet ja paikalliset jalostajat, panimot ja ravintolat saavat innovatiivisille tai juurille palaaville ruoka- ja juomatuotteilleen jalansijaa perinteiseltä kauppapaikalta.

Näin tapahtuu syyskuussa, kun syksyn satoa ja nousevaa juomakulttuuria tuo Hakaniemen torille kahden uudenlaisen toritapahtuman muodossa kaksi kulttuuri- ja ruoka-alan yrittäjää. Sekä sienisesonkia juhlistavan tapahtuman että alkoholittomien bileiden tavoitteena on houkutella uudenlaista elämää ja uusia tekijöitä torille.

“Haluamme selvittää, miten torit voivat tulevaisuudessa palvella entistä paremmin kaupunkilaisia, edistää lähiruoan saatavuutta sesonkiaikaisesti ja piristää toritoimintaa”, kertoo tapahtumatuotantoa koordinoivan lähiruokahanke Urban&Local-hankkeen projektipäällikkö Roosa Halonen.

Hanketta vetää Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki. Tapahtumajärjestelyt toteutetaan yhteistyössä Helsingin Kaupunkitilat Oy:n kanssa, joka hallinnoi ja kehittää Helsingin kaupallisia toreja. Kokeilumuotoisissa tapahtumissa päästään tutkimaan torien käyttömahdollisuuksia ja kehittämistarpeita esimerkiksi torien peruskorjauksia silmällä pitäen.

Juhlat torilla selvin päin

Syyskuun alussa 7.9. järjestettävässä tapahtumassa kaupunkilaiset saavat nähdä, miten tori taipuu Suomen ensimmäiseksi alkoholittomia ja vähäalkoholillisia juomia tarjoavaksi vaihtoehtoiseksi ulkoilmabaariksi. Sobar tuo yhteen kiinnostavimmat kotimaiset indie-juomatuottajat, jotka esittelevät ja myyvät tuotteitaan; vivahteikkaita alkoholittomia viinejä, jännittäviä oluita, kombuchaa kuin mocktaileja ja spritzejä.

“Suomessa alkoholittomia ja vähäalkoholillisia juomia tarjoava pop-up baari on lajityypissään ensimmäinen, mutta Lontoon kaltaisissa suurissa metropoleissa tämäntyyppiset konseptit eivät ole poikkeuksellisia. Nuoret aikuiset eivät enää juo alkoholia kuten aiemmat sukupolvet ja uusien laadukkaiden alkoholittomien juomien yleistyminen on isoa, myös Suomessa”, summaa tapahtumatuottaja mediataiteilija Timo Wright.

Sobar ja ystävät -toribileisiin ovat tervetulleita kaikki juoma-, ruoka- ja kaupunkikulttuurista kiinnostuneet.

Sobar ja ystävät -tapahtuma lauantaina 7.9.2024 klo: 10–16 Hakaniemen torilla. Tapahtumaan ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Vapaa pääsy!

Villi ruokavallankumous -sienifestarit muuttaa torin yhteisölliseksi makuelämysten keitaaksi

Sieni-ihmisten riemuksi Hakaniemen tori täyttyy 28.9. tapahtumasta, jossa sieniä saa maistaa, haistaa, koskea ja kokea. Pähkinän, sitruunan, aniksen, katkaravun, curryn, tillin ja ananaksen lisäksi muista lukuisista ja yllättävistä aistielämyksistä, joita sienet tarjoavat.

“Haluamme saada sienet ihmisten tietoisuuteen, pöydille ja lautasille – mahdollisuudet ovat lähes rajattomat”, sanoo idean isä, villiruoka- ja kulttuurikokki Jyrki Tsutsunen.

Torilta saa tapahtuman aikana paikallisten ravintoloiden valmistamia sieniannoksia, jotka ovat parhaimmillaan nimenomaan heti paikan päällä nautittuina. Kotiinvietäväksi voi hankkia sienijalosteiden lisäksi sienituntemusta- ja innostusta.

“Villi ruokavallankumous ei ole hetken marssi, vaan se voi olla pieni oivallus tai ihastus, joka saattaa tempaista elinikäiselle matkalle tutkimaan luontoa ja sen mahdollisuuksia.”

Tsutsunen toivottaa kaikenikäiset ruokakansalaiset lämpimästi tervetulleeksi tapahtumaan.

Villi ruokavallankumous -toritapahtuma Hakaniemen torilla lauantaina 28.9.2024. Klo 9–14 sienifestari ja klo 18–21 Suuri sieni-illallinen. Illalliseen ilmoittautuminen ja illallisen tarkka paikka ilmoitetaan erikseen.

Uudenlaiset ruokasesonkeja ja lähiruokaa tai -juomaa juhlistavat ja kekseliäät toritapahtumat järjestetään osana Urban&Local – tulevaisuuden kestävä ruokaekosysteemi -hanketta. Urban&Local-hankkeessa kehitetään lähiruoka- ja ravintola-alan innovatiivisia ratkaisuja, toimintatapoja, tuotteita ja palveluita sekä luodaan puitteet alan yhteistyölle ja kestävälle liiketoiminnalle. Hanketta koordinoi Forum Virium Helsinki ja hankekumppaneina toimivat Metropolia ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Perho liiketalousopisto sekä Vantaan kaupunki. Hanke saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta.